Emmaljunga -vaunu on enemmän kuin lastenvaunu. Kyseessä on suvussa kulkeva perinne, joka alkoi jo vuonna 1925 kun Henry L. Persson valmisti ensimmäisen lastenvaunun Emmaljungan kylässä Etelä-Ruotsissa.
30-luvulla lastenvaunujen valmistus tapahtui yksinkertaisissa oloissa. Silloin, kuten nykypäivänäkään, ei ollut oikoteitä tyytyväisiin asiakkaisiin ja käsityö oli aitoa tarkkuustyöskentelyä.
Jopa 40-luvun epävarmoina aikoina Emmaljungan vaunujen kysyntä oli niin suurta, että yritys jatkoi laajentumistaan. Vanhat puurakennukset korvattiin modernilla tehdasrakennuksella ja yritys kasvoi verstaasta tehtaaksi.
60- ja 70-lukujen aikana korkea syntyvyys ja yhteiskunnassa tapahtuneet sosiaaliset muutokset saivat aikaan Emmaljungan kaikkien aikojen myyntiennät-yksen. Tehdasta modernisoitiin ja laajennettiin useassa eri vaiheessa ja tuotantomäärä ylitti 100 000 lastenvaunua vuodessa.
80- ja 90- luvuilla yritys laajeni viennin kautta, perusajatuksenaan korkea laatu, joka yhä seuraa tätä menestyksekästä perheyritystä - jo yli 85 vuoden ajan.
Vielä tänäkin päivänä ruotsalainen käsityöperinne elää ja yrityksen tuotteita on saatavilla jo ympäri maailmaa.
Näemme, että parhaimman laadun yhdistäminen mahdollisimman
edulliseen hintaan on meidän ja asiakkaidemme yhteinen etu.
Emmaljunga lastenvaunukuvasto 1935

















